Pirulanvuoren ja Haralanharjun näkötornit

Aina ei huvita tehdä pitkää patikointia, vaan välillä on kiva mennä autolla lähelle retkikohdetta. Muutama kohde on ollut mielessä jonkin aikaa, joiden läheisyyteen voi auton pysäköidä. Näkötorneissa emme ole käyneet, joten nyt oli hyvä hetki korjata asia. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Pirulanvuoren näkötorni Sastamalassa. Kohteen kiinnostusta lisäsi se, että suomalaisen yhden euron kolikon taustapuolella näkyvät Lavijärvi ja Miekkajärvi. Tornista katsottuna toisesta suunnasta. Lions Club Suodenniemi rakensi näkötornin 2012 talkoovoimin.



Pirulanvuoren näkötornista ja maisemista innostuneena oli tietenkin kiivettävä vielä toiseenkin, joten kävimme myös Haralanharjun näkötornissa ihailemassa mahtavaa järvimaisemaa. Tosin eri päivänä. Nykyinen torni on paikallaan kolmas, sen on rakennuttanut Suinulan nuorisoseura ry vuonna 2009. Ensimmäinen tuhoutui tulipalossa vuonna 1922 ja toinen tuhopoltossa vuonna 2007.



Suosittelen tilaamaan meidän Youtube-kanavan, niin et jää paitsi hienoista retkikohteista. Se on ilmaista.  

Juttu on julkaistu myös Retkipaikka.fi -sivustolla - Pirulanvuori ja Haralanharju

Kommentit

Suositut tekstit